se tämä on.

Tämän sähköisen sivunsiipaleen tarkoitus. Miljoonien joukossa.Tavallaan tätäkään ei ole.

Että sanoisin niitä asioita ääneen

joita minua on kehoitettu ja kannustettu sanomaan.Sanovat että se on hyvä.

Tein työtä käskettyä.

Sanoin työpaikalla mitä ajattelen siitä kun siellä juoruillaan toisten asioista vaikkei niistä mitään tiedetäkään, oikeasti. En ollut siinä paikassa kovin suosittu.

Sanoin ystävälleni mitä ajattelen kun hän on aina myöhässä tai ei vaivaudu sovittuun tapaamiseen lainkaan. Ei hän ole enää ystäväni.

Sanoin seurakunnassa mitä ajattelin siitä että lapsille opetetaan hymyssä suin kuinka jumala isä ja rakas hukuttaa kaikki ihmiset koska he ,omat luodut olivat ihan niin hirveän kamalia että ne piti melkis kaikki tappaa. En ole enää osa sitäkään.

Sanoin sisarelleni, Miltä Tuntuu, kun hän kaikkin näiden vuosien jälkeen yhä kohtelee minua kuin lepratautista ja pyysin että olisin hänelle ihminen.Ei minulla ole enää siskoakaan.

Kerroin veljelleni Miltä tuntuu, etten pysty noudattaman hänen minulle asettamia vaatimuksiaan koska se en olisi minä.Ei ole veljeäkään enää.On vain vieras kovasydäminen mies joka ilmoittaa itsestään vain sen verran että muistan miten kauhea olen.

Kerroin Sosiaalityöntekijälle että näen öisin unia siitä miten ihanaa olisi osata lentää, suoraan kielekkeeltä mereen. Hän soitti perhetyöntekijälle joka soitti lastensuojeluun.Josta soitettiin  minulle ja pyysivät tapaamaan.

Kerroin heille etten jaksa,koska minulle on usein kerrottu että kannaattaa hakea apua ennekuin tilnne pahenee, ja että tarvitsen apua.He perusstivat työryhmän joka ilmoitti että lapseni  tarvitsevat apua siihen miten selviytyä mielenvikaisen äidin kanssa.

En enää soita sosiaalityöntekijälle, perhetukikeskukseen enkä lastensuojeluun.

Kerroin lääkärilleni kun tutkittiin kroonisia kipujani  että tunnen olevani ihan yksin(koska olen ihan yksin) hän sanoi että olen masentunut,enkä oikeasti kipeä.Hän lähetti minut psygologille.  En enää mennyt sille lääkärille.

Psygologin kanssa juttelin niitä näitä vuoden. joka kerta hän sanoi että minun pitäisi näyttää tunteitani,uskaltaa näyttää ne.Puhua. Sinä päivänä kun miesystäväni jätti minut( koska kerroin hänelle miltä minusta tuntuu kun hän moittii ulkonäköäni ja sitä että olen paljon vain kotona,joka johtuu siitä että olen kipeä,mutta jota lääkäri ei uskonut koska arveli minun olevan vain masentunut)räjäytin potin, ensimmäistä kertaa, näytin tunteeni, itkin ja huusin psygologille MILTÄ TUNTUU.

ja hän säikähti ja sanoi että olen todella sairas eikä hän voi auttaa minua tarvitsen psykiatria ja lääkkeitä.

Eli ei minulla ole enää psykologiakaan.

Menin psykiatrille joka jutteli kanssani hetken ja sanoi että minun täytyy syödä psykoosilääkkeitä(koska minulla on sydän rikki) virallinen diagnoosi oli :pelottava ihminen joka näyttää tunteitaan.

Menin kotiin ja otin yhden lääkkeen.kävelin seinään, pyörryin ja melkein kuolin.Lapset itkivät ympärilläni. 

Seuraavana päivänä menin psykiatrille ja kerroin miltä minusta tuntui melkein kuolla, ja että en syö enää näitä lääkkeitä. Hän sanoi ettei voi auttaa minua eikä minulla ole enää psykiatriakaan.

Uusi lääkärini kertoi minulle että sairastan vakavaa sairautta. Kunpa ei olisi kertonut.

Kun hain uutta opiskelupaikkaa, kerroin tästä. En saanut sitä.

Hain uutta työpaikkaa, aika montaakin.ja kerroin siitä samasta, arvaatteko, en saanut niitä.

Menin työkkäriin ja kerroin ettei minulla ole työtä. minulle tarjottiin työvoimakoulutusta jota en pysty sairauteni takia tekemään, mutta joka kelan tilastojen mukaan ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus. Ei siis ole työkkäriäkään. eikä kelaakaan.

Menin sosiaalitoimistoon,kerroin tästä kaikesta. he sanoivat että kotini on liian suuri (75neliötä)ja joudumme muuttamaan,pienempään ja halvempaan.

Muutin pois koko kaupungista ja ajettelin että aloitan uuden elämän jossa en kerro enää sanallakaan kenellekään mitä ajattelen

....

Tästä kaikesta on jo vuosia ja moni asia on paljon paremmin  mutta asian opin:Ihmiset sanovat että kerro mitä ajattelet,mitä tunnet.

Opin sen että he eivät tarkoita sitä oikeasti.

aikuisten oikeasti; jos haluat sanoa jotain, sano se täällä, nimettömänä, niin ettei sitä todennäköisesti kukaan lue, sillä on ehkä psygolokinen vaikutus, ei muuta.

Mutta älä herrantähden sano mitään koskaan kenellekään. että mitä oikeasti ajattelet

nim. nykyään näkymätön yhä sairas ja yksin mutta onnellisempi